Vitaliaaneina tai vitaaliveljinä tunnetun merirosvojoukon synty liittyy Ruotsin sisäisiin valtataisteluihin 1380-luvulla. Saksalainen Albrekt Mecklenburgilainen oli syrjäyttänyt Magnus Erikssonin ja noussut Ruotsin kuninkaaksi vuonna 1364. Albrektin pyrkimyksiä rahoitti ruotsalainen rälssimies Bo Jonsson Grip, joka sai vastineeksi useita läänityksiä Ruotsin puolelta ja myös Suomesta. Todennäköisesti Suomeen 1300-luvun lopulla perustetut linnat liittyvät Bo Jonssonin läänityskauteen.

Bo kuoli Ruotsin rikkaimpana miehenä vuonna 1386, eikä ruotsalainen rälssi eli keskiajan aateli halunnut, että hänen linnansa päätyisivät Albrektin käsiin. Avuksi rälssi pyysi Tanskan ja Norjan kuningatar Margareetaa, joka oli jo sodassa Albrektin kanssa. Kuninkuudestaan huolimatta Albrekt piti hallussaan vain Tukholman aluetta ja joitain kuninkaallisia tiloja. Myös Suomen alue oli hänen puolellaan Margareetaa vastaan.

Kun Margareetan joukot piirittivät Tukholmaa ja katkaisivat Albrektin joukkojen maareitit, mecklenburgilaiset värväsivät vuonna 1389 pohjoissaksalaisesta alhaisaatelista nuoria miehiä kuljettamaan elintarvikkeita Tukholmaan meriteitse. Vitaliaanien nimitys tuleekin saksan sanasta Vitalie, elintarvike. Muonahuollon lisäksi vitaliaanit ryöväsivät tanskalaisten laivoja Albrektin antamien kaapparikirjeiden turvin.

Kaapparikirjeiden antaminen oli yleinen tapa merisodankäyntiin aikana, jolloin kuninkailla ja muilla hallitsijoilla ei ollut mahdollisuutta ylläpitää omaa laivastoa. Kaapparitoiminta oli tietyn vallanpitäjän hyväksi tehtyä merirosvousta, jolla pyrittiin häiritsemään vastapuolen toimintaa. Suhde laittomaan merirosvoukseen oli kuitenkin häilyvä, ja laivojen sekä kaupunkien valtaukseen tottuneet joukot tekivät usein muutakin ryöstelyä. Kun Tukholman piiritys oli ohi, vitaliaanit keskittyivät yleiseen merirosvoukseen Itämeren alueella.

Vuonna 1394 vitaliaanit valtasivat Visbyn kaupungin Gotlannin saarella, jota he pitivät tukikohtanaan neljän vuoden ajan. Toinen heille tärkeä alue oli Turun saaristo, sillä Turun linnan päällikkönä vuosina 1395–1398 toiminut Knut Bosson oli mecklenburgilaisten liittolainen ja tuki vitaliaanien toimintaa.

Vitaliaanit pitivät 1380–90-luvulla hallussaan myös suomalaisia linnoja tai linnoituksia. Suurin osa näistä pienistä linnoituksista on viimeistään 1500-luvulla purettu eikä kaikkien tarkkaa sijaintia edes tiedetä. Satakunnassa vitaliaaneilla oli hallussaan Liinmaan linna (Vregdhenborg), joka sijaitsi Eurajoen ja Lapinjoen välissä, sekä Aborg Kokemäenjoen suulla, nykyisen Porin kirkon paikalla. He hallitsivat myös useita muita Suomen rannikon linnoja, kuten Korsholmaa nykyisessä Vanhassa Vaasassa.

Vitaliaanien aika Itämerellä oli verrattain lyhyt, noin kymmenen vuoden ajanjakso, vaikka pienimuotoisempi ryöstely jatkuikin 1430-luvulle asti. Tiheimmän ryöstelyn kausi ajoittui 1390-luvulle ja päättyi vuonna 1398 Visbyn menetykseen sekä Margareetan kanssa tehtyyn sovintoon, jonka myötä vitaliaanit luovuttivat Margareetalle hallussaan olleet linnat. Peli sijoittuu näitä tapahtumia edeltävään aikaan.

Vitaliaani-nimitys oli myös aikalaisten käytössä. Vitaliaaneja oli enimmillään muutama tuhat, ja he pystyivät varustamaan noin sata laivaa ympäri Itämerta. Vaikka kaapparitoiminnan tausta oli Pohjois-Saksassa, eivät kaikki toimintaan osallistuneet olleet välttämättä saksalaistaustaisia. Vitaliaanit kutsuivat itseään ”Jumalan ystäviksi ja kaikkien vihollisiksi”. Heidät tunnettiin myös nimellä Likendeler, ”tasan jakajat”, mikä kertoo heidän tavastaan jakaa ryöstösaalis tasan. Vaikka kaapparitoiminta oli vain löyhästi organisoitua, vitaaliveljet kokivat olevansa yhtenäinen ryhmä, jolla oli omat tavat ja kulttuuri. Jossain määrin heitä voisi verrata keskiajan kiltoihin tai veljeskuntiin, joilla on omat initiaatioriittinsä ja käyttäytymisnorminsa.

Kirjallisuutta

Aalto, Ilari: ”Vitaaliveljet – keskiajan merirosvot Itämeren rannoilla”. Kalmistopiiri 26.4.2022. https://kalmistopiiri.fi/2022/04/26/lukijan-kysymys-onko-keskiajan-vitaliaanimerirosvoista-loydetty-arkeologisia-jalkia/

Huhtamies, Mikko 2019: Kapeat meret, rahakkaat rannat: haaksirikot ja rantarosvous keskiajan Itämerellä ja Suomenlahdella (n. 1300–1560). Teoksessa T. Bergholm (toim.), Suomi saarena. Nautica Fennica 2018 . https://journal.fi/nauticafennica/article/view/107936.

Huhtamies, Mikko 2022: Seitsemäs vyöhyke. Pohjoista merihistoriaa.

Ruusuvuori, Juha 2004: Itämeren merirosvot. Piraattitarinoita pohjoisesta.

Salminen, Tapio 1996. ”Jumalan ystävät ja koko maailman viholliset.” Merirosvous, kaapparitoiminta ja vitaliaanit keskiajan Itämerellä. Teoksessa Kuokkavieraiden pidot, 181–204. Toim. Jarmo Peltola & Pirjo Markkola. Vastapaino.

Siirilä, Otso-Petteri 2021. Vitaliaaniveljien käsittelyn muuttuminen Itämeren lähteissä vuosina 1390–1398. Pro gradu -tutkielma, Itä-Suomen yliopisto. http://urn.fi/urn:nbn:fi:uef-20210487